Hannu Peltonen Rh-Optimointi Oy:n osakkaaksi

Hannu Peltonen on aloittanut vakuutusmeklaritoiminnan myyntijohtajana ja yrittäjäosakkaana Rh-optimointi Oy:ssä.

Aikaisempi vuosien yhdessä tekeminen vakuutusalalla johti Hannu Peltosen ja Kyösti Kauton uudelleen yhteen 2019 toteutuneen osakekaupan myötä. Kyösti Kautto perusti Rh-optimointi Oy:n vuonna 2003 hyödyntääkseen silloin yli 15 vuoden kokemustaan vakuutusalalta. Asiakkaita on sittemmin ollut eri toimialoilta, pienemmistä yrityksistä pörssiyhtiöihin.
 

”Päivääkään en ole katunut vakuutusalalle siirtymistä, enkä myöhemmin sen kokemuksen hyödyntämistä yrittäjänä erikokoisten yritysten palvelemisessa. Erityisesti minua on kiehtonut ajatus toimia vakuutusyhtiöistä riippumattomana asiakkaan edustajana oligopolisella ja erityisosaamista vaativalla toimialalla” luonnehtii Kyösti taustaansa yrittäjänä ja lisää
”Uskon yhteistyön sujumiseen Hannun kanssa myös yhtiökumppanina. Tiedän Hannun tulevan hyvin toimeen asiakkaiden kanssa ja olevan tavoitteellinen vakuutusalan osaaja.”
 

”Yrittäjyys on aina kiinnostanut minua ja aikaisemmat työtehtäväni, sekä vakuutus- että autoalalla, ovat olleet lähellä yrittäjyyttä. Näin ollen päätös aloittaa osakkaana Rh-optimointi Oy:ssä oli lopulta helppo. Vakuutusala on minulle ennestään tuttu ja Kyöstin kanssa olemme tehneet yhdessä töitä jo vuosia. Näkemykset työnteosta ja yrityksen kehittämisestä ovat meillä yhteneväiset, mikä on erittäin tärkeää yhdessä yrittämisessä.
Rh-optimointi Oy on jo lähes kaksikymmentävuotias, joten sen toiminta on vakiintunutta. Myös Kyöstin pitkä kokemus vakuutusmeklarina ja yrittäjänä auttaa minua huomattavasti uudessa työssäni.
On ollut ilo kohdata vanhoja sekä uusia asiakkaita uudessa työssäni. Asiakkaiden tapaaminen, heidän liiketoimintaansa tutustuminen, ja ennen kaikkea mahdollisuus auttaa heitä välillä vaikeissakin vakuutusasioissa on työni parasta antia!” Hannu kertoo
 

Kyösti Kautto.

Hannu Peltonen.